Puoli litraa vihreää teetä päivässä vähentää DNA-vaurioiden määrää

>> 20.6.2010


Ihmiselimistössä syntyy päivittäin tuhansia DNA-vaurioita eli mutaatioita. Solut pystyvät korjaamaan suurimman osan vahingosta, joten vain pieni osa vaurioista jää pysyviksi. Pysyvistäkin vaurioista suurin osa on harmittomia. Happiradikaalien aiheuttamien oksidatiivisten vaurioiden kertyminen DNA:han saattaa kuitenkin altistaa syövälle.

Vihreän teen syövältä suojeleva vaikutus on tiedetty jo pitkään, mutta sen tarkoista toimintamekanismeista tiedetään vähemmän. Tuoreessa itävaltalaisyliopiston tutkimuksessa tarkasteltiin vihreän teen vaikutusta DNA-vaurioihin (lähde). Tutkijat mittasivat DNA-vaurioiden määrää rottien sisäelimissä, maksasoluissa, imusoluissa ja paksusuolen soluissa.

Kun rotat saivat viiden päivän ajan pienen annoksen vihreän teen uutetta, DNA-vaurioiden määrä ei vähentynyt. Vahvempi annos sen sijaan vähensi selvästi vaurioita imusoluissa eli lymfosyyteissä, maksasoluissa eli hepatosyyteissä sekä paksusuolen soluissa. Sisäelimissä suojava vaikutus oli vähäinen.

Tutkijat selvittivät myös, vaikuttiko vihreä tee rottien immunologisiin tekijöihin. Immuunijärjestelmään ja inflammaatioon eli tulehdukseen liittyvät sytokiinit TNF-alpha, IFN-gamma, IL-4 ja IL-10 eivät kuitenkaan muuttuneet merkittävästi. Myös plasman antioksidanttitaso ja hapettuneen LDL:n määrä pysyivät ennallaan.

Muissa tutkimuksissa on osoitettu, että vihreän teen katekiinit vaikuttavat kyllä ainakin joihinkin sytokiineihin. Luultavasti vahvempikin annos oli tässä tapauksessa kuitenkin sen verran pieni ja tutkimuksen kesto niin lyhyt, ettei vaikutusta ehtinyt näkyä.

Tutkijoiden mukaan rotille annettu pienempi annos vastaa yhtä desilitraa vihreää teetä ihmisissä. Vahvempi annos taas vastaa puolta litraa. Ihmisissä noin puolen litran annoksen vihreää teetä on osoitettu lisäävän plasman antioksidanttikapasiteettia 12 prosenttia. Vaikutus kestää vähintään kahden tunnin ajan, mutta on suurimmillaan 20-40 minuuttia teen nauttimisen jälkeen.

0 kommenttia:

Lähetä kommentti

  © Blogger template Simple n' Sweet by Ourblogtemplates.com 2009

Back to TOP